Koovee ry tiedottaa kevätkauden harrasteliikuntaryhmien käynnistymisestä

Koovee seuraa tarkasti ja aktiivisesti viranomaisohjeistuksia kevätkauden 2021 harrasteryhmien toiminnan aloittamisen suhteen. Toimintaa järjestetään pääasiassa julkisissa liikuntatiloissa, joten Koovee joutuu seuraamaan, suunnittelemaan sekä sopeuttamaan toimintaa viranomaisten antamien rajoituksien ja ohjeistuksien mukaisesti. Tilanne aiheuttaa Kooveelle paljon ylimääräistä työtä ja pyrimme tiedottamaan toiminnan aloittamisesta ja järjestämisestä aina mahdollisimman pian Kooveen yhteisöä.  Keskeisin tavoitteemme on saada toiminta alkamaan mahdollisimman normaalisti ja vaivattomasti, mutta ennen kaikkea turvallisesti ja vastuullisesti. Iso kiitos kaikille sidosryhmille ja teille harrasteliikuntaan osallistuville kärsivällisyydestä ja omalta osaltanne vastuunkannosta poikkeusolojen aikana.

Yksityiskohtaisia harrasteryhmien lisätietoja saat Kooveen henkilöstöltä, mutta olemme tähän koostaneet myös yleiskatsauksen harrastetoimintojen aloittamisesta kevätkaudella 2021.

Huom! On erityisen tärkeää ilmoittautua ryhmiin saadakseen ajankohtaisimman tiedon ryhmien toiminnasta. Tiedotamme aloituksesta ryhmittäin ensisijaisesti myclub-järjestelmän kautta. Seuratkaa lisäksi nettisivuja ja some-kanaviamme.

 

Uintiryhmät

Tampereen uintikeskuksen (Kaleva) uintiryhmien aloitus siirtyy viikolla eteenpäin, maanantaista 18.1.2021 alkavaksi. Mikäli olosuhteet eivät tällöin vielä salli uintiryhmien kevätkauden aloitusta, niin aloitamme toiminnan joko ulkoliikunnan muodossa tai siirrämme uintiryhmien aloitusta myöhemmäksi ja samalla venyttäen toimintakautta toukokuun loppuun.

Ylöjärven uimahallin uintiryhmät aloitetaan normaalisti torstaina 14.1. ryhmien normaalien kellonaikojen mukaan. HUOM! Uimahalleihin eivät saa tulla muut kuin harrastajat tarkoittaen sitä, että saattajat eivät saa tulla uimahalliin. Koovee järjestää paikalle vastaanottavaa henkilökuntaa, joka ottaa harrastajat vastaan ulko-ovilla ja päästäen myös lopettavan ryhmän pois.

Validia-talon uintiryhmien aloitusta siirretään, aloitus aikaisintaan viikolla 3 eli maanantaista 18.1.2021 alkaen. Validia-talolla uintiryhmiä ja aikuisten vesijumppia pystymme pitämään jopa kesäkuun loppuun asti, joten tavoitteena on pitää vesiliikuntakerrat suunnitellun mukaisesti.

Kooveen uintiryhmiin ilmoittautuminen on käynnissä – Varaa paikkasi nopeasti täyttyviin ryhmiin ajoissa!

 

Salibandykerhot

Aloitamme pääosin toiminnan pienryhmätoimintana sisätiloissa maanantaina 11.1. alkaen. Lapsi-vanhempiryhmät aloitamme poikkeuksellisesti viikkoa myöhemmin, 18.1. alkaen. Tarkennamme ohjeistusta ryhmittäin myclubin kautta, joten on tärkeää olla ilmoittautuneena ryhmässä mukana.

Tutustu Kooveen alueellisiin ja paikallisiin salibandykerhoihin klikkaamalla kuvaa – Toimintaa löytyy lapsista aikusiiin!

 

Aikuisliikunta

Kooveen aikuisliikuntaryhmät odottavat koronarajoitusten purkamista. Pyrimme aloittamaan aikuisten liikuntaryhmät mahdollisimman pian, ulkoliikunnan muodossa tai vaihtoehtoisesti siirtää aloitusta myöhemmäksi. Seuratkaa ilmoituskanaviamme tarkasti.

Tutustu Kooveen aikuisliikuntatarjontaan klikkaamalla kuvaa.

 

Kooveen toimintaa ohjaavat yhä edelleen viisi valttia:

1. Jos saamme oireita, menemme koronatestiin ja pysymme muuten kotona
2. Pidämme 1-2 metrin turvaväliä
3. Keskitymme käsi- ja yskimishygieniaan
4. Suosimme ja suosittelemme kasvomaskin käyttöä
5. Suosimme ja suosittelemme Koronavilkku-sovelluksen lataamista

Kooveen kasvomaskeja voi hankkia erikokoisina Kooveen verkkokaupasta: https://koovee.joukkueelle.fi/product/10751/koovee-kasvomaski