TIEDOTE 13.12.2021

Maanantaina 13.12.2021 on Tampereella astunut voimaan Aluehallintoviraston tiukentuneet rajoitukset lasten, nuorten ja aikuisten liikunnassa. Uusien rajoitusten myötä kaikissa Tampereen alueen liikuntatiloissa on käytössä koronapassi, joka vaaditaan kaikilta vähintään 16-vuotta täyttäneiltä henkilöiltä. Koronapassin vaatimus koskettaa merkittävissä määrin myös Kooveen järjestämää liikunta- ja urheilutoimintaa.

Konkreettisesti koronapassi tullaan kysymään liikuntatilojen sisäänkäyntien yhteydessä. Samassa yhteydessä tarkistetaan jokaisen henkilöllisyys. Tarkistustoimenpiteitä varten kannattaa ottaa esiin koronapassi ja henkilöllisyystodistus hyvissä ajoin esiin, kun olet saapumassa liikuntapaikalle.

Mikäli koronapassia ei ole liikuntatilan hallinnoijan puolelta järjestetty, niin eri joukkueiden ja ryhmien vastuuhenkilöt (esim. ohjaaja, valmentaja, joukkueejohtaja) huolehtivat siitä, että kaikilla 16-vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla osallistujilla on koronapassi ja henkilöllisyystodistus tullessaan liikuntapaikalle Kooveen liikunta- ja urheilutoimintaan osallistuessaan.

Koronapassia ei kysytä, mikäli liikuntapaikalle mennään työtehtävissä tai ammattiurheilemaan. Tätä varten Koovee antaa tarvittaessa oman erillisen todistuksensa työtehtävien tai ammattiurheilun suorittamisesta liikuntapaikalla.

Osallistuthan yhä edelleen Kooveen liikunta- ja urheilutoimintaan vain terveen huolehtien samalla myös käsi- ja yskimishygieniasta. Huomioithan, että Tampereella on sisätiloissa myös vahva maskisuositus. Kooveen logolla varustettuja kasvomaskeja voit hankkia itsellesi täältä: https://koovee.joukkueelle.fi/product/10751/koovee-kasvomaski

KORONAPASSI

Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Todistuksen saa, kun molemmat koronarokotukset on otettu, koronatauti sairastettu tai kun tuoreen koronatestin tulos on negatiivinen. Koronapassin voi ladata puhelimelle tai tulostaa paperille etukäteen Omakannasta.
https://www.kanta.fi/omakanta

Alle 18-vuotiaat voivat todistaa henkilöllisyytensä koronapassin käytön yhteydessä esimerkiksi Kela-kortilla tai vanhempien antamalla luotettavalla vakuutuksella iästä. Esim. puhelimessa kuva passista tai erillinen kirjallinen todiste.
https://stm.fi/koronapassi

Koronapassit tarkistetaan vapaasti ladattavissa olevilla koronapassin lukijasovelluksilla, jotka voi ladata älypuhelimeen puhelimen omasta sovelluskaupasta veloituksetta.

LIIKUNTAHALLIEN JA TAMPEREEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TIEDOTE

Tampereen liikuntapalveluiden tiedote
https://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta.html

Olympiakomitean tiedote
Olympiakomitea on tuoreeltaan torstaina 9.12. päivittänyt omaa toimintaohjettaan:
Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta urheiluun

Kauppi Sports Center Tiedote
https://kauppisportscenter.fi/erityisohjeet-koronavirus/

LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSTOIMINTA EI ESTY

Uudet rajoitukset ja määräykset liikuntapaikkojen käytöstä koskevat myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Kooveen lasten ja nuorten liikunta- ja urheilutoiminta jatkuu normaalisti edellä mainittujen säädösten puitteissa.

Aluehallintovirasto haluaa varmistaa päätöksellä terveysturvallisuuden toteutumisen laajasti kaikissa ikäryhmissä ja turvata lasten arjen jatkumisen mahdollisimman normaalina.

Lisätietoja: 

Juuso Laamanen – Toiminnanjohtaja

juuso.laamanen@koovee.fi

0447748861