Taloushallinnon harjoittelun lisäksi Teea on päässyt osaksi Kooveen mainoskuvauksia

Moikka!

Olen Teea, 17-vuotias nuori opiskelija Pirkkalasta.

Opiskelen ensimmäistä vuotta taloushallinnon merkonomiksi, mutta toista vuotta jo liiketoiminnan perustutkintoa Sammonkadun Tredussa, Kalevassa.

Ai miksi hain Kooveelle työssäoppimaan?

Koovee laskuttaa useita urheilijoita, joten arvelin että minusta voisi olla apua, sekä täällä olisi minulle sopivia tehtäviä. Koovee on myös antanut sosiaalisessa mediassa itsestään rennon, mutta tarkan kuvan ja tämä sopii omiin luonteenpiirteisiini todella hyvin. Minulla on työssäoppimisen aiheena laskutus ja reskontra.

Harjoitteluni alkoi marraskuussa ja kestää noin 7 viikkoa tammikuun lopulle asti.

Töitä on riittänyt mukavasti. Minua on kuunneltu, siinä kuinka paljon pystyn tekemään työtehtäviä per päivä. Työtehtäviini kuuluu jäsenrekisterin päivittäminen, reskontran hoitaminen, sekä sähköpostilla yhteydenpito jäsenistön kanssa.  Olen tehnyt mm. Excel-taulukoita erääntyneistä laskuista, jotka ovat helpottaneet eri jaostojen taloushommia. Lisäksi olen poistanut vanhoja jäseniä järjestelmästä ja tehnyt niin normaaleja laskuja kuin myös hyvityslaskuja.

Työkaverini ovat olleet todella auttavaisia, rentoja, ymmärtäväisiä, hauskoja ja ammattilaisia! Jokaiselta olen oppinut jotain uutta, vaikka heillä ei olisi ollut velvoitetta ohjata minua.

Kooveen toimisto on todellakin rento ja hyvän mielen paikka. Täällä ihmiset ovat aina iloisena vastassa.

Olen tykännyt todella paljon olla Kooveella harjoittelussa, niin oppimisen kuin työilmapiirin kannalta. Täällä olen saanut olla täysin oma itseni, ilman tuomitsemista sekä uskaltanut kertoa, jos en ole jostain syystä asiaa ymmärtänyt tai osannut tehdä! Työtehtäviä on sovellettu harjoittelijalle sopivaksi, vaikka olenkin saanut tehdä vastuuta ja huolellisuutta vaativia tehtäviä.

Koovee huomioi harjoittelijat erinomaisesti!

Mikäli sinä etsit itsellesi miltä tahansa alata työharjoittelupaikkaa, niin ole rohkeasti meihin yhteydessä. Yhteystiedot löydät täältä: https://koovee.fi/seura/