Kooveen järjestyksenvalvojat ovat tehneet kuluvan Kooveen toimintakauden aikana jälleen useita järjestyksenvalvontatehtäviä ja -tapahtumia. Keskeisimpinä tapahtumina voidaan nostaa esiin Pirkan Pyöräily heinäkuussa, Suomi-Ruotsi-maaottelu syyskuussa, Kooveen viikottaiset valtakunnan tason ottelutapahtumat sekä juuri Tampereella kuvatun Hollywood-elokuva ”Dualin” liikenteenohjaustehtävät.

”Vaikka järjestyksenvalvontatehtäviä on tälläkin toimintakaudella ollut paljon,  niin lukumääräisesti niitä on ollut normaalia vähemmän koronasta johtuen. Aikaisempiin vuosiin verratessa myös uusia toiminta- ja turvallisuusohjeita on tullut opeteltavaksi turvavälien valvomisesta aina katsomoiden lohkomiseen asti” kommentoi Kooveen järjestyksenvalvontajaoston puheenjohtaja Leo Rajamäki.

Kooveen järjestyksenvalvojat tarjoavat kaikille halukkaille mahdollisuuden lisätienesteihin hyvässä, Monen lajin mestarin, seurassa. Kooveen järjestyksenvalvojat pystyvät toimimaan järjestyksenvalvonta- ja liikenteenohjaustehtävissä tapahtumassa kuin tapahtumassa. Keskeisenä periaatteena on tapahtumien laadukas valvonta- ja /tai ohjaaminen, yhteisöllisyyden ylläpitäminen sekä Kooveen toiminnan tukeminen.

”Kooveen järjestyksenvalvojat tekevät järjestyksenvalvonta- ja liikenteenohjaustöitä Kooveen eli itsemme ja muun toiminnan tukemiseksi  – kokemusta löytyy syntymäpävistä aina erikokoisiin festareihin asti. Vaikka itse sanonkin, niin meidän porukka on rento ja mukava, jonka kanssa on mukava työskennellä ammattimaisesti” Rajamäki jatkaa.

Kooveen järjestyksenvalvojat ovat tämän syyskauden ja poikkeusolojen keskellä tehneet merkkittävät väline- ja tavaralahjoitukset Kooveen jääkiekkotoimintaan koskien niin juniori- kuin myös edustusjääkiekkoa.

Kooveen toiminnanjohtaja Juuso Laamanen kiittää järjestyksenvalvojia arvokkaasta tuesta Kooveen toimintaan: ”Järjestyksenvalvojien työ on Kooveen toiminnalle äärimmäisen arvokasta. Jo pelkästään Kooveen arjessa järjestyksenvalvojien työ ja apu ovat suuressa roolissa – Koovee järjestää normaalisti viikoittain erilaisia tapahtumia, mihin hyödynämme omaa järjestyksenvalvontajaostoa. Olenkin Leolle todennut, että olisi itse muun muassa opiskeluaikana pitänyt tajuta aloittaa järjestyksenvalvonta lisätyönä. Kiitän suuresti järjestyksenvalvojien antamaa panosta Kooveen toiminnalle poikkeusolojen keskellä; mahdollistatte Kooveelle merkittäviä uusia avauksia tuellanne niin toiminnallisesti kuin myös taloudellisesti.

Tutustu ja liity mukaan Kooveen järjestyksenvalvojien toimintaan kuvaa klikkaamalla.