Koovee ry:n syyskauden 2021 harrasteryhmien sekä lajijaostojen toimintaan ilmoittautuminen on ollut kiivasta ja ryhmät ovat täyttyneet kiitettävää tahtia. Koovee ry noudattaa niin jaostojen kuin myös kaiken muun liikunta- ja urheilutoimintansa osalta tarkasti viranomaisten, Olympiakomitean ja lajiliittojen antamia ohjeistuksia, suosituksia ja määräyksiä. Harrastamisen ja kilpailemisen tulee olla turvallista Kooveessa ja tämä ohjaa toimintamme järjestämistä syksyn 2021 aikana.

Vallitseva koronatilanne vaikuttaa toiminnan järjestämiseen edelleen. Varaudumme harrasteryhmien toiminnan peruuntumiseen (johtuen viranomaismääräyksistä) ja mahdollisiin osallistumismaksujen hyvittämiseen. Kaikissa tapauksissa osallistumismaksut tulee maksaa normaaliin tapaan osallistumismaksun laskun eräpäivään mennessä. Koovee ry toimii osallistumismaksujen mahdollisten hyvittämisen kanssa seuraavasti:

  1. Kaikissa tapauksissa tullaan järjestämään korvaavaa toimintaa muun muassa etävalmennuksen ja – ohjauksen sekä mahdollisuuksien mukaan korvaavien kertojen muodossa joko sisällä tai ulkona
  2. Osallistumismaksuja tarjotaan hyvitettäväksi seuraavassa järjestyksessä:
    • Kooveen salibandyn ja/tai jääkiekon miesten ja/tai naisten edustusjoukkueiden ottelulippuja. Myös muihin Kooveen urheilutapahtumiin (esimerkiksi suunnistuksen, painin ja taitoluistelun) tapahtumiin saa pyytää tapahtumalippuhyvityksiä.
    • osallistumismaksuhyvitys Kooveen toiminnassa keväällä/kesällä 2022 (käyttö viimeistään 31.7.2022)
    • osallistumismaksuhyvitys Kooveen fani- ja seuratuotteilla
    • Oman osallistumismaksun hyvitysosuuden saa siirtää vähävaraisten lasten, nuorten ja aikuisten harrastustoiminnan tukemiseksi Kooveessa
  3. Kaikissa tapauksissa osallistumismaksuja hyvitetään enintään 50 % asti (tämän jälkeen suhteellisella prosenttiosuudella siitä hetkestä, kun toimintaa joudutaan keskeyttämään) – ryhmien toiminnan organisointi on vaatinut valtavasti valmistelutyötä

Tämä ohjeistus koskettaa vain tilannetta, jossa Koovee ry:n harraste- tai leiritoiminnot keskeytyvät / perutaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi, jonka pitää perustua viranomaispäätöksiin ja -määräyksiin. Mikäli viranomaiset antavat toiminnan järjestämiseen liittyen vain suosituksia, niin toimintaa tullaan järjestämään normaalisti suosituksien puitteissa.

Koovee ry:n lajijaostot päättävät itsenäisesti omista maksukäytänteistään koronaviruksen mahdollisen seuraavan aallon iskiessä. Näistä tiedotetaan erikseen Kooveen lajijaostojen nettisivuilla (www.koovee.fi).

Lisätietoja saa jokaisen lajijaoston omilta yhteyshenkilöiltä tai toiminnanjohtaja Juuso Laamaselta (juuso.laamanen@koovee.fi)