Koovee ry:n perinteinen kauden päätös- ja palkitsemistilaisuus pidettiin 7.5. Särkänniemen delfinaariossa.
Kiertopalkintoja toiminnan kehittäjille
Salibandyjaosto jakoi tuttuun tapaan kiertopalkintoja ansioituneille toimijoille ja joukkueille. Jaoston johtokunta päätyi palkitsemaan kiertopalkinnoilla seuraavat tahot:
Vuoden salibandyperhe: Paloset (Tommi, Elina, Atte, Jutta)
Palosten perhe osallistuu Kooveen toimintaan usealla eri tavalla, lasten pelatessa eri joukkueissa vanhemmat hoitavat valmennus-, jojo-, ja fanitushommia. Paloset ovat oleellinen osa Kooveen tapahtumaryhmää, ainakin Palosten paikalla ollessa alkaa tapahtua
Vuoden salibandyteko: D- ja E-tyttöjen harrastajamäärän kasvattaminen (Paloset, Juulia Lintula, Viivi Ahola, Jari F)
Viime vuoden keväällä aloitettu sarja tapahtumia, joilla on pyritty mainostamaan Kooveen tyttöjunioritoimintaa ja houkuttelemaan lisää pelaajia joukkueisiin. Toiminta on tuotu esiin iloisuuden ja hauskuuden kautta. Tulokset ovat näkyneet jo kuluneella kaudella. Mukana ollut myös vahva annos seurarajat ylittävää yhteistyötä Vesilahden ja Lempäälän suuntaan.
Vuoden puurtaja: Tuija Salomaa
Tuija on toiminut erilaisissa rooleissa poikajoukkueiden taustoilla jo monen vuoden ajan, siksi kysymyksessä ei todellakaan ole yhden vuoden puurtaja. Tuija on toiminut myös rahastohoitajien yhteyshenkilönä salibandyjaostossa ja Tuijan organisointikyky joukkueiden reissuilla on legendaarinen.
Vuoden valmentaja(t): Jukka Laurila
Juki on vetänyt Kooveen poikajunioreita monen vuoden ajan omalla vaativalla tavallaan. Pelaajat ovat joutuneet kehittämään itseään ja pelaamistaan tiukassa komennossa, mutta ovat myös huomanneet, että työnteko palkitaan ja kehitys on ollut huimaa.
Vuoden juniorivalmentajat: Martti Löyttyniemi, Teemu Mikkonen, E2 Punaiset
Martin ja Teemun valmentamassa joukkueessa on hyvä tekemisen meininki ja joukkuehenki, palaute jojolta ja vanhemmilta poikien tekemisestä on ollut erinomaista, vaikka poikien valmentajakokemus ei vielä pitkä olekaan. Myös tuloksien valossa kovaa jälkeä haastajasarjassa.
Vuoden joukkue: C-tytöt Punaiset
C-tyttöjen joukkue voitti lähes samalla kokoonpanolla jo toisen perättäisen ja seuralle kolmannen perättäisen Suomen mestaruuden. Kahden viimeisen kauden saldo on vahva, tappioita noin viidessäkymmenessä ottelussa on yhteensä 4 ja tasapelejä 2. Joukkueen tekemistä leimaa hyvä yhteishenki ja hauskanpito, vaikka reenit vedetäänkin aina 100% asenteella.
Onnistujille ja tsemppareille joukkuekohtaiset palkinnot
Kiertopalkintojen lisäksi jaettiin valmentajien valitsemat joukkuekohtaiset palkinnot kauden onnistujille ja junnujoukkueiden tsemppareille.
A-SM Samuli Salomaa
B1 Rasmus Hasu
B2 Samuli Jurvelin
C1 Matias Lintula
C2 Aleksi Ahonen
C1 Mustat Frans Jansson
D1 Mustat Aaro Ruopio
D1 Punaiset Jim Leväsluoto
D2 mustat Topi Ojanen
D2 Punaiset Joona Hakala
E1 Joonas Simi
E2 Mustat ei jaettu
E2 Punaiset ei jaettu
F1 osallistujamitalit, koko joukkue palkittavaksi
F2 mustat osallistujamitalit, koko joukkue palkittavaksi
F2 punaiset ja keltaiset osallistujamitalit, koko joukkue palkittavaksi
SM-tytöt Laura Laine
C-tytöt Punaiset Roosa Järvinen
C-tytöt keltaiset Anniina Setälä
D-tytöt Riikka Valkamo
E-tytöt Jenni Nurminen
Kerholaiset Saimi Matikainen
Naiset 1 Noora Laakso
Naiset 2
Naiset 3 Miia Eronen
Naiset 4 Eija Mäkimarttunen
SPT-Salibandy Veikko Nousiainen
Koovee All Blacks Jere Nieminen