Kooveen miesten Divari-taival alkoi vierasvoitolla EV Akatemiaa vastaan viimeisen kympin tehohetkellä. Sunnuntaina aloitetaan kotiottelut, kun Koovee-päivän huipentaa paikallispeli, kun vastaan asettuu Pirkkalan Pirkat. Ennakkoon ottelua on vaikea arvioida tuloksen osalta, mutta varmaa on se, että molemmat joukkueet haluaisivat voiton myötä kolme pistettä. Divari tulee tänäkin vuonna olemaan tiukka ja yllätyksellinen ja kaikki pisteet ovat tarpeen, kun taistellaan pääsystä pudotuspeleihin.
Kooveen aloitus kauteen oli kaksi ja puoli erää nihkeä, kun EV Akatemia pysytteli sitkeästi edellä. Lopussa Koovee otti kuitenkin pisteet ja erityisesti Mikko Repo kunnostautui maalinteossa lopussa. Suurimmat karstat on toivottavasti kuitenkin puhallettu pois koneesta ja peli saadaan käyntiin, kun sarjan kotiottelut saadaan käyntiin. Jani Rajala (kuvassa alla) oli Kooveen pirtein Tapanilassa ja kirjasi itselleen tehot 2+2.

Pirkkalan Pirkat avasi myös kautensa voitolla, kun se otti 7-4 -voiton toisesta nousijajoukkueesta SB Vantaasta. Kuten arvata saattaa, on Pirkkain riveissä paljon tamperelaispelaajia ja tehokkaimpana kauden avauksessa häärikin Koovee-lähtöinen Mika Salo, jonka lukemat ottelussa olivat 3+1. Mies on varmasti seurannassa myös tänään, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin muutaman kerran saa Antti Kortetmaa Koovee-maalissa olla ottamassa Salon laukauksia kiinni.
Kooveen riveissä pirteänä Tapanilassa oli myös Aki Hietanen, joka pakkiparinsa Nico Anderssonin kanssa on pelannut erittäin varmasti molempiin suuntiin. Molemmat ovat takaisin Kooveen riveissä muutaman vuoden jälkeen ja mukava kaksikon tekemisiä onkin ollut seurata. Seuraamisen arvoisia tänään ja koko kaudella ovat myös latvialaiset Peteris Trekse ja Klavs Jansons, jotka molemmat pystyvät ratkaisuihin vasemmasta laidasta.
Divaria sarjana on erinomaisen vaikea ennakoida muuten kuin sen osalta, että tasaisia otteluita nähdään ja joukkueet tulevat myös pelaamaan ristiin, joten jokainen piste on tarpeen. Ainakin Kooveen tavoitteena on olla pelaamassa noususta kauden lopulla, mutta nyt on tärkeää löytää oma vahva pelitapa ja nostaa tasoa sarjan edetessä.
Ottelu käynnistyy AutoCenter Areenalla klo 18.30 sunnuntaina 22.9. Jos et pääse paikalle, niin seuraa ottelu SolidSport-palvelun kautta, kirjaudu ja tilaa palvelu koko kaudeksi hintaan 49 EUR osoitteessa solidsport.com/kooveemiehet.
TERVETULOA AUTOCENTER AREENALLE SUNNUNTAINA!
Kuva: Juhani Järvenpää / Salibandyliitto