‍LÄHITAPIOLA PIRKANMAAN JA KOOVEEN YHTEISTYÖ JATKUU

LähiTapiola Pirkanmaa tukee vuosittain laajasti pirkanmaalaista liikuntaa, urheilua, tapahtumia, kulttuuria ja kyläyhteisöjä ylläpitävää toimintaa. Meillä on ilo jatkaa myös Kooveen salibandyjaoston kanssa jo usean vuoden jatkunutta yhteistyötämme. Yhteistyösopimuksemme avulla tuemme sekä Kooveen salibandyn edustusjoukkueita että junioritoiminnan varainhankintaa. Jokaisella jäsenperheellä on mahdollisuus osallistua varainhankintaan ottamalla yhteyttä LähiTapiola Pirkanmaalle esimerkiksi urheiluvakuutustarpeilla tai perheen muilla vakuutustarpeilla.

Yhteydenottopyyntö jätetään sivulla www.lahitapiola.fi/pirkanmaa/urheiluvakuutus

LÄHITAPIOLA PIRKANMAAN LAAJEMPI URHEILUVAKUUTUS

LähiTapiola Pirkanmaa on kehittänyt yhdessä urheiluvammoihin erikoistuneiden lääkäreiden kanssa urheilijoille soveltuvan laajemman tapaturmavakuutuksen.

LähiTapiolan tapaturmavakuutus on voimassa kaikissa urheilulajeissa 17-ikävuoteen saakka, myös kilpaurheilussa.
• Tapaturmavakuutus on voimassa myös kaikessa muussakin toiminnassa ympäri vuorokauden, kaikkialla maailmassa. Vakuutusturvaan sisältyy tapaturmaisen haitan ja kuoleman turva.
• Vakuutusturvaa voi lisäksi laajentaa lisämaksusta tyypillisiin urheilusairauksiin (esim. rasitusmurtumat, tietyt tulehdustilat, penikkatauti tai akillesjänteen repeämä).
• Saat laajan turvan ilman omavastuuta ja terveysselvitystä, eikä sinulla tarvitse olla muita tapaturmavakuutuksia eikä lajikohtaisia lisenssivakuutuksia.
• Laajempi tapaturma- ja urheiluvakuutus esim. 15-vuotiaille noin 55 euroa (vakuutusmaksuun vaikuttavat vakuutetun henkilön ikä, valittu turvan taso ja keskittämisaste).

Yli 17-vuotiaille tarjoamme urheilulajikohtaista urheiluvakuutusta.
• Vakuutusturva sisältää myös normaalin tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikessa muussakin toiminnassa kaikkialla maailmassa ympäri vuorokauden, sekä tapaturmaisen haitan ja kuoleman turvan.
• Urheiluvakuutuksesta korvataan myös tyypillisiä urheilusairauksia (esim. rasitusmurtumat, tietyt tulehdustilat, penikkatauti tai akillesjänteen repeämä).
• Kun sattuu tapaturma, ja hoidat ajanvarauksen ja vahinkoasian aina Terveyspalvelumme kautta, et maksa vakuutukseen kuuluvaa omavastuuta lainkaan.

Lue lisää ja jätä yhteydenottopyyntösi sivulla: www.lahitapiola.fi/pirkanmaa/urheiluvakuutus
LähiTapiola Pirkanmaalta otetaan sinuun yhteyttä, laskemme sinulle tarjouksen tarvitsemastasi vakuutusturvasta. Samalla kartutat seurasi junioritoiminnan varainhankintaa.

https://www.lahitapiola.fi/henkilo/asiakaspalvelu/yhteystiedot/pirkanmaa/urheiluvakuutus?cmpid=eml-tapaturma-koovee-takt-urheiluvakuutus-jasentiedote2020-prosp-pirkanmaa

TERVEYSHELPPI APUNA KUN TAPATURMA SATTUU

TerveysHelppi tuo vaivattoman, kattavan ja nopean paikallisen avun tapaturman tai sairauden sattuessa terveydestäsi huolehtimiseen ja vakuutukseen liittyvien vahinkoasioiden hoitamiseen. Palvelun tuottaa Mehiläinen Oy.

Kun sairastut tai sattuu tapaturma, ota yhteyttä LähiTapiolan TerveysHelppiin:
• Lataa TerveysHelppi-sovellus puhelimeesi.
• TerveysHelppi-sovelluksen chatilla tai soittamalla numeroon 0206 1000 tavoitat Mehiläisen sairaanhoitajat ja lääkärit joka päivä klo 7.00 – 23.00.
• Terveydenhuollon ammattilainen arvioi hoidon tarpeesi, antaa terveysneuvontaa sekä ohjaa tarvittaessa etälääkärin tai lääkärin vastaanotolle.
• Saat samalla yhteydenotolla myös kyseisen korvausasiasi vireille.

Esite Yhteistyö Kooveesalibandy LähiTapiolaPirkanmaa

Salibandykauppa