KOOVEE jääkiekko vahvistaa junioritoimintaansa, kun Akseli Aalto aloittaa seuran uutena junioripäällikkönä.

 

Junioripäällikön tehtävässä Aalto vastaa junioritoiminnan arjen koordinoinnista ja kehittämisestä yhteistyössä valmennuspäällikön, valmentajien, joukkueiden, toimihenkilöiden sekä pelaajien ja perheiden kanssa.

 

Aallon vastuulle kuuluvat erityisesti luistelukoulutoiminta, taitojäät, 7.–8.-luokkalaisten aamujäät sekä starttivaiheen joukkuetoiminta. Näiden toimintojen kautta Aallolla on tärkeä rooli erityisesti junioripolun alkuvaiheissa ja siinä, että pelaajille muodostuu laadukas ja innostava ympäristö kehittyä jääkiekon parissa.

 

Junioripäällikön työssä keskeisessä roolissa on myös valmentajien ja joukkueiden tukeminen. Tavoitteena on, että joukkueiden arki toimii mahdollisimman sujuvasti ja valmentajilla on hyvät edellytykset keskittyä pelaajien kehittämiseen.

 

Aallolla on vahva koulutuksellinen tausta liikunnan ja jääkiekkovalmennuksen parissa. Hän on koulutukseltaan liikunnanohjaaja (YAMK), ja hänen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönsä käsitteli jääkiekkovalmentajien ammatillista tukea sekä sitä, miten seura ja sen palkattu henkilöstö voivat parhaalla tavalla tukea valmentajia. Aallolla on myös vahva tausta seuratoiminnasta ja hän on toiminut viimeisen 10 vuoden ajan valmennuspäällikkönä Kangasalan Kisa-Eaglesissa.

 

Aksun omat kommentit: ”KOOVEEssa on paljon osaamista ja hieno määrä aktiivisia toimijoita. On hienoa päästä mukaan rakentamaan ja kehittämään junioritoimintaa yhdessä. Haluan omassa työssäni olla tukemassa erityisesti valmentajia ja joukkueita sekä varmistaa, että toiminta on pelaajille laadukasta, innostavaa ja tavoitteellista.”

 

Aalto toimii tiiviissä yhteistyössä KOOVEE jääkiekon valmennuspäällikkö Niki Tuomelan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa seuran valmennusorganisaatiota, yhtenäistää junioritoimintaa ja rakentaa pelaajille selkeä sekä laadukas polku jääkiekon parissa.

 

Jääkiekkojaoston puheenjohtaja Jyrki Rantalan kommentit: ”Akseli Aallon rekrytointi ja tulo Kooveen kiekkoperheeseen vahvistaa niitä lyhyemmän ja pidemmän tähtäimen tavoitteiden saavuttamista, mitä jääkiekkojaostossa on asetettu. Akseli tietää ja tuntee pitkältä ajalta pirkanmaalaisen jääkiekon pelikentän ja on siten ns. heti valmis hyppäämään Kooveen pelipaitaan ja arjen toimintojen syvään päähän.”

 

Tervetuloa KOOVEEseen, Akseli!