Pyöräsuunnistuksen EM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Liettuan Ignalinassa 19.5-22.5.2022.
Kooveelaisilla oli hyvä edustus joukkueessa: Naisista mukana oli Marika sekä nuorista Annika, Eevert ja kansainvälisten arvokisojen ensikertalainen, pyöräsuunnistuksessa Hiiltomiehiä edustava Salla.

Nuorten kilpailut alkoivat keskimatkan kisalla. Kilpailun maasto oli nopea ja kartta melko selkeä sekä vähäpolkuinen. Kooveelaisittain paras suoritus oli Annikan hopea 38 sekunnin erolla kultaan.
Eevert oli 10. ja Salla 22.

Toisena kilpailupäivänä myös aikuiset pääsivät mukaan ja vuorossa oli sähäkkä sprintti.
Kilpailussa oli tarjolla kaupungin keskustan katuja sekä nopeita neulaspolkuja.
Naisten sarjassa Marika nappasi pronssia 44 sekunnin erolla voittajaan.
Annikalle tuli ihan radan loppupuolella pieni virhe joka maksoi tällä kertaa mitalisijan. Tuloksena 4. sija vain 3 sekunnin erolla pronssista.
Eevertin kisa sujui hyvin vaikka kartanvaihdossa tulikin pieni virhe ja lopulta sijoituksesksi tuli 5.sija. ja ensimmäinen kansainvälisten arvokisojen palkintosija!
Myös Sallalla sprintistä onnistunut suoritus ja sijoitus 14.

Kolmantena kilpailupäivänä vuorossa oli pitkä matka. Kilpailumaasto oli nopeakulkuista mutta myös korkeuseroja oli tarjolla huomattavasti aiempia päiviä enemmän.
Marikalle pitkältä matkalta 6. sija, Eevert 11. ja Annika 12.
Sallan kilpailu keskeytyi pariin törmäykseen, mutta onneksi isommilta vahingoilta vältyttiin.

Kisojen päätöspäivänä kisattiin viestit 3 ajajan joukkueilla. Aikuisten joukkueessa piti vähintään yhden ajajan olla nainen. Marika oli mukana Suomen ykkösjoukkueessa, Teemu Kaksosen ja Samuel Pökälän kanssa. Marika toi viestiä avausosuudelta kärjen tuntumassa, Teemu nosti joukkueen kakkososuudella kärkeen ja Samuel taisteli ankkuriosuudella kirkkaimmasta mitalista, mutta valitettavasti karttatelineestä mukaan tarttui väärä kartta ja Suomen joukkue hylättiin.

Nuorten naisten W17 viestissä Suomella mukana kaksi joukkuetta.
Annika oli ykkösjoukkueen 2.osuudella ja Salla kakkosjoukkueen ankkurina.
Ensimmäiseltä osuudelta Suomen joukkueet tulivat peräkkäin vaihtoon sijoilla 3. (Finland2 Emma Lång) ja 4. (Finland1 Emma-Riikka Laamanen) noin 2 minuuttia viestiä johtanutta Ranskaa perässä. Osuuden puolivälin jälkeen kilpailijat ajoivat kisakeskuksen läpi Ranskan johdolla Annikan ollessa enää vajaa puoli minuuttia perässä kakkosena. Annikan ajo oli vahvaa ja vaihdossa ykkösjoukkue oli 1.28 edellä Ranskaa. Kakkosjoukkue Kaisla Häkkinen toi viestiä kakkososuudelta kolmantena kolmisen minuuttia ykkösjoukkueen perässä.
Ankkuriosuuksien Aino Kankaanpää ja Salla tekivät varmat suoritukset ja lopputuloksena ykkösjoukkue pääsi tuulettelemaan Euroopan mestaruutta! Hopeaa nappasi Ranska. Suomen kakkosjoukkue ylitti maaliviivan kolmantena mutta virallisissa tuloksissa pronssin nappasi isäntämaa Liettua.
M17 viestissä aloitusosuutta vei Eevert. Vauhti oli lähdöstä alkaen kovaa ja vain Ranska ehti vaihtoon ennen Suomen joukkuetta. Tilanne pysyi kärjen osalta muuttumattomana maaliin asti ja Suomen nuoret miehet (Eevert, Rasmus Huhtamäki ja Eemil Koskinen) nappasivat itselleen hopeaa vajaa 4 minuuttia Ranskan perässä.

Urheillijoiden kommentteja kisoista:

Marika: Yllättävän hyvin meni kisat vaikka kisastartit tälle keväälle on jäänytkin vähiin.
Kisoissa pääsi näkemään missä maailman kärki menee ja tietää mitä tehdä ennen heinäkuun Ruotsin MM-kisoja.
Annika: Oli kiva nähdä että kun suunnistus sujuu virheittä niin vauhti on ihan riittävää isoissakin kisoissa. Tällä kertaa ehdottomasti paras suoritus osui viestiin. Oli hieno fiilis huomata vaihtoon tullessa että Ranska olikin jäänyt taakse. Mieleen jäi tietysti myös se fiilis kun Maamme-laulu soi ja itse seisoo keskimmäisellä palkintokorokkeella. Hyvät kisat oli kokonaisuutena ja tästä on hyvä jatkaa treenejä.

Eevert: Kokonaisuutena onnistunut ja hyvä reissu. Henkilökohtaisilla matkoilla olisi rahkeet riittänyt parempiin sijoihin, mutta useiden tyhmien virheiden takia henkilökohtaiset mitalit jäi saamatta. Viestissä oma ajo oli hyvää ja myös koko joukkue suoritui hyvin.

Salla: Kisoista jäi tosi hyvä fiilis vaikka kaikki suoritukset ei ollut ihan huippuja. Paras kisa oli ehdottomasti viesti koska oltiin tosi hyvä joukkue.
Pitkän matkan kilpailu oli reissun huonoin kisa virheiden ja keskeytyksen vuoksi.
Kisojen järjestelyt oli hyvät niin Suomen joukkueen kun kisajärjestäjänkin puolesta.