Lähes 300 ottelun pääsarjauran pelaajana vääntänyt Jukka Laurila ottaa tulevalle kaudelle siipiensä suojaan Kooveen P19- ja P22-joukkueiden muodostaman akatemian ja toimii lisäksi P22-joukkueen päävalmentajana. Pitkän pelaajauran lisäksi Laurila on kerännyt jo aiemmin kokemusta juniorivalmentamisesta ja nyt mies palaa tuttuun ruutuun into piukassa.

“Paluun sai aikaiseksi Samuli Salomaan huikeat neuvottelutaidot ja kaipuu lajin pariin. Lisäksi mahdollisuus valmentaa itselle tärkeää -02 ikäryhmän pelaajia, joita olen pitkään aiemmin valmentanut, oli yksi syy paluulle”, kertoo Laurila paluustaan muutaman vuoden tauon jälkeen.

Millaisin tavoittein Laurila lähtee junioriakatemiaa luotsaamaan? “Kristian Kajander tiimeineen on tehnyt erinomaista työtä kyseisten junnujen kanssa vuosia. Tavoite on jatkaa sitä samaa kehitystä ja samalla tuoda mukana jotain omaa näkökulmaa ja ajatusta, jolla mahdollisesti saadaan lisää kehitystä aikaiseksi.”

Minkälaista peliä Jukan jengissä pelataan? “Meikäläisen joukkue pelaa sählyä jossa ollaan mukana tunteella ja isolla sydämellä pelin joka hetkessä. Teknis-taktisesti pelaajat tietävät mitä kentällä pitää tehdä, tärkeintä on opetella omistautumaan pelille pelin sisällä.”

Tervetuloa takaisin, Jukka Laurila!

Salibandykauppa